perjantai 7. joulukuuta 2007

Kosteaa touhua

Maanantai oli taas melkoinen päivä. Kun aamulla avaa verhot, niin vettä tulee kuin sieltä kuuluisasta Esterin takapuolesta. Mistä lie Esteri moisen maineen saanut? Tolkuton vesisade ei nyt täällä ole mikään ylläri, vaikka se yllättäen saattaa tullakin. Nyt täällä on kuitenkin tullut vettä lähes yhtäjaksoisesti maanantai-aamusta lähtien ja allekirjoittaneella alkaa olla hermo enemmän tai vähemmän kireänä kun kuivaa kohtaa saa vaatteista hakemalla hakea pienenkin ulkoilun jälkeen. Sade tosiaan voi alkaa ihan milloin vain, vaikka taivas näyttäisi lähes selkeältä. Joskus kun vaan on pakko lähteä hoitamaan jotain asiaa tiettynä hetkenä satoi tai paistoi, niin täällä useinmiten satoi. Elikkäs päätin koittaa onnnea kuin kolikkopokerissa konsanaan, ja ampaisin fillarilla keskustaan ostamaan junalipun Enschedestä lentokentälle. Tuntu muuten uskomattoman hyvältä, kun kotiinpaluu alkaa pikkuhiljaa konkretisoitumaan enemmän ja enemmän. Onhan täällä ollut mahtavaa aikaa ja kokemusta on karttunut yms, mutta silti ei kyllä kotiinpaluukaan haittaa yhtään. Samalla kävin kyselemässä ABN Amrosta, että millainen prosessi tilinsulkeminen on ja vastaus oli että helppo. Noniin, hetken taas päässä otti kierroksia, että oliko tää vastaus taas kahdeksan kilometrin polkemisen arvoinen? Mutta pitihän se nyt kysyä, että tarvitseeko varata aika vai mitä ihmettä? Ainoa vaatimus oli, että tilin tulee olla tyhjä kun se suljetaan. Illalla tarkastin saldon nettipankista ja se osoitti niinkin huikeaa summaa kuin 3,72€ :D hyvin on tullu tänne siirretyt rahat käytettyä. Lykkäsin ne kumminkin EU-maksulla takaisin Suomeen ja paikallisen tilin pitäisi olla lähipäivinä tyhjä. Elikkäs ensi viikolla tilinsulkuhommiin. Tuntuu hyvältä katkoa näitä juridisia ja institutionaalisia siteitä tähän maahan ja alkaa taas touhuamaan suomalaisten systeemien kanssa. Sitäkin ehdin jo miettiä, että mahtaa olla kummaa kun kotiinpalatessa voi asiat hoitaa taas ihan suomeksi... Asia jonka ymmärtää vasta ulkomailla asumisen jälkeen. Tuleepas nyt patrioottista tekstiä, mutta vastahan eilen oli itsenäisyyspäivä =) Koitin muuten kattoa Yleareenasta linnanjuhlia, mutta eihän siitä mitään tullu. Ylläriylläri, että nettistriimi ei pelannu tänne asti. Tai sitten se oli vaan liian ruuhkainen... Voisi Yle silti hieman varautua ulkosuomalaisiin, jotka haluavat viettää itsenäisyyspäivää perinteiseen tapaan, eli tuijottaen loputonta kättelyä ja yrittäen bongata tutunnäköisiä naamoja, joita on ehkä 1% koko porukasta... Loco finlandes... Juttu näköjään taas rönsyilee minkä kerkeää, mutta ei anneta sen haitata. Maanantaisen kotiinpaluun kaupungista kruunasi tietenkin taas kanavallinen vettä niskassa. Läpimärkänä kaarsin Juhan keittiölle vain huomatakseni, että täällähän on uusia ja erivärisiä kavereita kuin viimeksi. Kaksi heppua Bangladeshista olivat valloittaneet keittiön ja söivät sielä jotain hieman epäilyttävän näköistä "ruokaa" sormin. Itellä oli tässä vaiheessa sen verran ylimääräisiä kierroksia kun kylmissään ja läpimärkänä heilahtaa keittiöön, niin olisin toivonut, että olisin voinut olla ihan yksin ja murjottaa hetken ihan omineen. Mutta ei... Nää kaksi kaverusta haluavat välttämättä käydä kyselemään multa itsestäänselvyyksiä tyyliin: missä on lähin roskapönttö? Taisin olla ehkä aavistuksen tyly niitä vastauksia laukoessa. Sällit ovat tämän ystävällismielisen keskustelun jälkeen pelkästään väistelleet mua ja katsovat maahan ku mä pyörin keittiöllä. =/ noh sitä sattuu... Paukkasin vielä kauppaan ja takaisin keittiölle. Sällit olivat tällä välin katsoneet parhaaksi poistua paikalta. Varsinainen riemu repesi kun ensin huomasin tiskit, jotka oli melkein pesty, ja heti perään nenässä alkoi tuntua hieman kummaa hajua. En tiiä mitä olivat jannut juonineet, jotain attentaattia vai oliko niillä heti hampaankolossa jotain mua vastaan kun olivat jättäneet kaasuhanat kaakkoon. Oli muuten ihan hyvä juttu etten aloittanut kokkailuja laittamalla tulta lieteen. Olisi tömähtänyt keittiö komeasti ilmaan. Ei muuta kuin ovet ja ikkunat auki ja tuulettamaan koko kabiinia. Kyllä taas vitutti niiiiiiin ankarasti. Nälkä kurnii ja palelee, mutta et voi mennä sisään kun koko bunkkeri on täynnä kaasua... Puolen tunnin tuuletuksen jälkeen ovet kiinni ja tulta kamiinaan, niin alkoi pikkuhiljaa runko lämpenemään.

Eilen kävin miettimään, että mitenhän mä pääsen täältä kentälle? Kun pitäisi lähteä ensimmäisellä bussilla, eli 5.55, keskustaan ja sieltä junalla kentälle. Tarkoittaa siis herätystä neljän maissa, koska kunnon aamupala olisi hyvä saada alle, ja suihkussa pitäisi käydä kun hikinen ja haiseva karvanaama lentsikassa ei ole kiva asia. Lisäksi ongelman tekee tän kämpän avain. Minnes mä sen palautan aamuyöstä? Acasa tarjoaa mahollisuuden palauttaa sen kampuksen portille, mutta satun asumaan täällä kampuksen peränurkassa, joten matkaa on se 2,5km portille. Aamuöinen vaellus puolen vuoden kamojen kanssa tuntui jo ajatuksena liian rankaisulta lähes masokismilta, kun aivan varmasti silloin tulee taas vettä ja lujaa. Lisäksi tuosta kotiinpaluupäivästä tulee väkisin melko pitkä, kun joudun Helsinki-Vantaalla odottelemaan Hannaa ja Heikkiä vielä muutaman tunnin, ennenkuin jatketaan matkaa Lahteen. Lahdessa oltaisiin parhaimmassakin tapauksessa vasta kymmenen jälkeen illalla. Lahdesta seuraavana päivänä Jyväskylään, ja viimein oltaisiin kotona. Woh kuulostaa hyvältä. No kuitenkin organisoin lähdön täältä siten, että bookkasin lentokenttähotellista huoneen 18.12.-19.12. ja lähden siis jo päivää ennen lentoa Amsterdamiin. Saan nukkua neljä tuntia pidempään ja käydä hotskussa aamupalalla yms. muuta mukavaa. Hintakaan ei ollut paha. Neljän (4) tähden majotuksesta 68€ sisältäen aamupalan ja kuljetuksen kentälle ja kentältä. Itse olin ainakin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tän nykyisen kämpän tarkastuksen tilasin 18.12. klo 11.00, joten siitä pääsee ihan hyvissä ajoin lähtemään Amsterdamiin kamojen kanssa. Sounds like a plan ja ei tähän nyt suuria yllätyksiä voi tulla. *puuta kop kop* Jos kämpäntarkastaja ei pääse tuolloin ni pitää pyytää sitte päivää aikasemmin tänne. Ja jos vielä avaimen voisi antaa suoraan ks. hepulle, niin elämä olisi taas entistä mukavampaa...

-tommi-

Ei kommentteja: