perjantai 19. lokakuuta 2007

Uunoilua, surinaa ja kansainvälisiäsuhteita

Eilen oli taas, jo tavaksi muodostunut, illanvietto hollantilaisten kanssa. Elikkäs suunnattiin Sandersin kämpille heti hollannin-tunnin jälkeen, joka oli niinkin myöhään kuin yhdeksältä illalla. Pojat olivat Carlslaanilla juuri lopettaneet päivällisensä, että ehkä se ei sitten niin myöhään ollutkaan. Jaksoivat ne kuitenkin kuittailla siitäkin, kun viime viikolla sanoin tulevani ihan kohta (klo: n.21) ja ilmaannuin paikalle puolenyön aikaan... Niin tosiaan fysikaalinen aikaero Suomeen on vain yksi tunti, mutta käytännössä se taitaa olla samaa luokkaa kuin vertailisi Suomea ja Rapakon takaisia territorioita. Eihän tämä nyt sinänsä mikään ylläri ole, koska Jyväskylässäkin on aivan oma aikansa. Joka sekin on yleensä lähempänä New Yorkia kuin Helsinkiä.

Ilta meni tavanomaiseen tapaan korttia lätkiessä ja muuten vaan melskatessa. Kaikki meni niin kauan hyvin, kun kopassa oli kaljaa jäljellä, mutta mutta... Mitäs sitten kun kysyntä ylitti tarjonnan, eivätkä supply- ja demand-curve enää hakeutuneet markkinavoimien vaikutuksesta equilibriumiin? Seuraus: ongelmat alkoivat kasaantua heti kun viimeinen Grolsch-korkki oli lentänyt ilmojen halki. Kello 23 ja juomat lopussa. Kauppa on kiinni ja äärimmilleen viritetty logistinen tehokkuus on minimoinut varastot. Ilmassa alkaa olla merkkejä kiristyneestä ilmapiiristä ja porukan saksalainen osapuoli, Andrei, alkaa kuulla vähemmän ystävällistä kuittailua pelimenestyksestään. Tyyliin: te saksalaiset voitatte aina alussa, mutta lopputulos on kuitenkin, että turpiin tulee ja pahasti. Euroopan sisäisten suhteiden palauttamiseksi ennalleen tarvii nyt siis tehdä jotain ja pian. Suuret päätökset tehdään Suomessa saunassa ja useinmiten enemmän tai vähemmän kännissä, mutta ulkomailla ne tehdään pelkästään kännissä. Eli jo lähes hiostavan ilmapiirin mukanaan tuoman nestehukan torjumiseksi on tehtävä jotain ja pian. No tässä vaiheessa Sanders tulee YK:n tavalla väliin ja vetää takataskusta valttikortin ja iskee sen Uno-pöytään. Kyseessä on hollantilainen erikoisuus, Alankomaiden rauhanvaltion lahja sivistyneelle maailmalle, ylitsepääsemättömien ongelmien ratkaisija, lahja jonka eteen autiomaassa olisi valmis uhraamaan useammankin kopeekan, eli KALJAKURIIRI. Ei muuta kuin puhelin vähemmän kauniiseen, karvaiseen ja luisevaan käteen ja soittamaan Alexille (http://www.alexbierservice.nl/). Puolen tunnin kuluttua, pelastavan enkelin lailla pihaan kaartaa Grolschinvihreä pakettiauto, ruumassaan yllinkyllin suloisen huuruista ilolientä. Tällä tavalla palautui rauha Carslaanin vapaavaltioon, jossa EU-maiden edustajat jatkoivat lämminhenkistä kokoustaan. Nesteyttämisen jälkeen saivat Uno-kortit taas kyytiä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kokouksessa käsitellyt asiat sen sijaan jatkuivat aivan samalla linjalla, kuin ennen ks. energiakriisiä... eli yleistyksiä, stereotypioita ja henkilökohtaisuuksia unohtamatta.

Uno:nkin ovat muuten holskit keksineet muutamia omia sääntöjään, jotka tekevät ks. pelin huomattavasti mielenkiintoisemmaksi. Kaikilla on varmaan kokemusta Uno:sta, joka kestää tuntikausia ja peli loppuu vasta, kun joku saa tarpeekseen ja lähtee kotiin itkemään itseänsä uneen. Eli yksi tärkeimmistä säännöistä: 7! kun joku lyö seiskan pöytään, niin sinun kätesi pitäisi jo olla pakan päällä. Viimeinen käsi pakan päällä nostaa 2 korttia lisää itselleen. Jos pelaat väärällä vuorolla, nostat 2 korttia. Jos auot päätäsi, nostat 2 korttia (säännön sovellus käytäntöön riippuu siitä, kuka aukoo päätään). Jos sinulla on täysin vastaava kortti kuin pakassa päällimmäisenä oleva, eli väri ja numero vastaavat, tai samanlainen erikoiskortti, niin voit heittää sen pöytään vaikkei olisikaan sinun vuorosi. Tämä nopeuttaa Uno-tilanteessa peliä huomattavasti ja pakottaa muut pelaajat seuraamaan millaisia kortteja muilla on.

Sällit olivat oikein satsanneet ja hankkineet mulle ja Juhalle t-paidat joissa on teksti I<3Finland... Kuulemma Amsterdamista olivat jotain tuommoista löytäneet. Kohta pitää itsekin mennä sinne paikan päälle kattomaan mitä sieltä löytyy... Kun tosiaan tämä mun ja Juhan kimpassa suunnittelema Damin reissu kariutui siihen säävaraukseen. Keskiviikko-aamuna avasin verhot ja totesin, että taivas on harmaa kuin panssarilaivan kylki ja maa yhtä märkä kuin Surinan uima-altaan pohjimmainen kaakeli, josta jalkasieni tarttuu pahaa aavistamattoman kylpijän koipeen. (Lähde: http://youtube.com/watch?v=tu1bF_zGCdw). Ja lisää nestettä ropisi taivaalta tasaisen tappavaan tahtiin. Eli se siitä aikaisesta herätyksestä, tai olinhan mä jo hereillä, mutta painuin samantien uudestaan pötköttämään. Toinen herätys olikin sitten niin myöhään, ettei enää kannattunut lähteäkään mihinkään...

-tommi-

maanantai 15. lokakuuta 2007

elämää kupongin varassa

Tein tänään taas yhden investoinnin, joka olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Elikkäs ostin NS:n (Nederlands Spoorwegen) etukortin, joka oikeuttaa 40% alennukseen itselle ja kolmelle kaverille. Hintaa tällä pahvinpalalla oli 55€, mutta eiköhän tuo itsensä takaisin maksa, kun tuota junaa tulee kuitenkin käytettyä. Parin viikon päästä on suuntana Amsterdam, kun menen Hannaa vastaan asemalle. Ja paluumatkalle Hannakin saa alennetun tiketin yms...

Ja nyt kun junailu on halpaa kuin Superstylellä polkeminen, niin tätä elinalaa voi hieman laajentaa. Ehdittiin jo Juhan kanssa juonia, että lähdettäisiin keskiviikkona käymään päiväreissulla Amsterdamissa vähän tutkailemassa paikkoja. En sitten olisi ehkä ihan niin hukassa kun isompi porukka saapuu kuunvaihteessa. Niin tosiaan Enschede on ihan kiva paikka, mutta kohtuullisen pieni. Eli nyt voi jo sanoa, että tää paikka on nähty. Eikä täällä näitä nähtävyyksiä nyt niin valtavasti ole... Kuitenkin tämä kotimaanmatkailu on ollut vielä toistaiseksi hyvin vähäistä, joten pitää alkaa korjata tilannetta. Matkakertomuksia tippuu sitten perästä.

-tommi-

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

radalle.nl

Kiitävi aa-i-ka, vierähtääävääät vuooodet... Nonii, elikkä tosta voidaan päätellä että aika täällä menee kuin iltamissa, vaikkei mitään spesiaalia olisikaan ohjelmassa. Havahduin tossa äskettäin, että oikeesti tästä vaihtokaudesta alkaa olla jo kolmannes takana, vaikka tuntuu että vastahan mä tulin. Kunnolla ei ole hommat ehtineet edes alkaa ennenkuin huomaa, että kohta ollaan kestossa jo voiton puolella. Täytyy kyllä myöntää, että muutaman kuukauden päässä odottava kotiinpaluu ei tunnu millään tavalla peikolta. Eikä tätäkään nyt pidä käsittää sillä tavalla, että en olisi täällä viihtynyt tms. mutta opintojen kannalta vaihtoon lähtö ei ole ehkä se hyödyllisin vaihtoehto. Edut sen sijaan tulevat ulkomaisista kavereista, uuteen kulttuuriin tutusmisesta ja muista lukemattomista kokemuksista. Nyt muutaman kuukauden kokemuksella voin jo täysin yhtyä tähän. Pisteiden valossa suoritukset nimittäin uhkaavat jäädä aika pieniksi täällä, mutta korvataan opintopistemenetykset sitten jollain muulla tavalla, esim reissaamalla ja tutkimalla maailmaa. Opiskella voi tehokkaammin Jyväskylässä, että sinänsä mun mielestä siitä on melko turhaa ottaa täällä ressiä.

Reissaamisesta puheenollen, Ranskan matka meni mukavasti niinkuin edellisestä postauksesta voi lukea ja suunnitteilla on jo seuraava(t) reissu(t). Elikkäs varmistuneena keikkana on Amsterdam kuunvaihteessa, kun porskat pölähtävät ilmojenhalki viettämään pitkää viikonloppua Damissa. Varailin kaksi hotellihuonetta Campanile Amsterdam Zuidoost:sta. Perästä sitten kuuluu millainen paikka se oli. Niin ja kaksi huonetta siksi, että Hanna tulee 29.10. tänne mun kanssa tonkimaan hollantilaista periferiaa ja paikkaamaan koti-ikävää. Voisin kuvitella, että pohojanMAALTA kotoisin olevana, Hanna voisi löytää täältä jotain kotoista... On nimittäin aakeeta ja laakeeta, eikä lehmistä, lampaista, hevosista ja toisinaan myös maaseudunhajusta ole puutetta. Jos sitten taas palaittaisiin sivuraiteilta asiaan, eli 29. päivä on maanantai ja porukat tulevat perjantaina, niin heilahdetaan sitten Damiin viettämään viikonloppua. Hanna lähtee seuraavana maanantaina takaisin Nancyyn ja porukat sitten iltakoneella kotia. Lisäksi hannan äippä koukkasi takavasemmalta ja on mukana tulossa Amsterdamiin samaan aikaan, elikkäs piti vielä varata yksi huone ks. hotlasta lisää. Hanna hoiti tämän Ranskasta käsin ja nyt on sitten lähes koko suku reissussa.

Amsterdamin keikan jälkeen suunnitteilla on reissu Tsekkiin. Mä jotenkin ihastuin siihen maahan jo Jyväskylässä Karelin kautta ja viime tammikuun Prahan keikka oli piste I:n päälle. Eli sinne on päästävä. Karelin kanssa jo viestiteltiin ja tällä kertaa tarkoitus olisi suunnata Prahan sijasta Brno:n, jossa Karel asustelee. Hän lupasi tarjota majoituksen, eli aika pienellä budjetilla pitäisi selvitä tästä reissusta. Skyeurope lentää Amsterdamista Prahaan 56€ meno-paluun ja Pariisi-Praha-Pariisi 88€, eli jos Hannan kanssa nähtäisiin Ryzune:lla ja sieltä jatkettaisiin vielä tuntemattomalla tavalla Brnoon. Todennäköisin vaihtis olisi varmana bussi... Kyselin täällä olevilta tsekeiltä ja kaikki suosittelivat bussia, koska se on halpaa ja nopeaa. Helpoin olisi tietty ottaa CSA:n lennot Brnoon asti, mutta samalla pitäisi kolminkertaistaa budjetti.

Toinen matka Ranskaankin on suunnitteilla. Vielä on arvoituksena ajankohta ja määränpää. Sitä voisi käydä Nancyssakin uudestaan, mutta myös Pariisiin olisi tarkoitus mennä. Hieman ollaan palloteltu tuon Pariisin keikan kanssa, että mennäänkö sinne ennen joulua vai jouluksi? Koska joulun vietto Suomessakin on vielä täysin mahdollista. Silloin voisi jo palautella hieman tätä maallista omaisuutta täältä kotia päin, niin ei sitten tarvisi matkustaa rahtikoneella kotiin tammikuussa.

Saksaankin pitäisi mennä käymään ja mahdollisesti Italiaan... Näistä nyt ei ole vieäl mitään suurempia suunnitelmia tehty... Eikä tietenkään pitäisi unohtaa tätä kotimaanmatkailua täällä päässä. ESN järkkää aika kivasti reissuja ympäri maata, joten pitää käyttää tätä hyväksi ja kierrellä Alankomaita.

-tommi-

ps. voi tänne kommentoidakin...

lauantai 6. lokakuuta 2007

Tommi Ranskassa

Tehdäänpäs päivitystä blogiteksteihin myös Ranskasta käsin. Tätä siis kirjoitetaan Ranskassa, vaikka päivitys voi tulla vasta silloin kun olen jo palannut takaisin kotoiseen Pays Bas:han (Hanna opetti, että Alankomaat on jotain tuommoista patongiksi). Hanna on luennolla ja mulla on tässä kämpällä ylimäärästä aikaa...

Noniin, tää kämppä on just niin kauhea kuin Hanna on mainostanut omassa blogissaan. Tekisi mieli laulaa luikauttaa Mombasa, kun ilmasto täällä on just samanlainen. Eli kuuma ja kostea. Aamulla ikkunat on ylös asti huurussa, eikä tähän nyt tarvita minkäänlaista epäsovinnaista käytöstä. Riittää ihan vaan, että nukkuu täällä. No tämän kosteuden seurauksena saa aamulla vedellä märkiä farkkuja jalkaan ja olokin on semmoinen hikisen nihkeä koko ajan. Eikä täällä varmaan homettakaan ole juuri ollenkaan, kuten kuva 3 osoittaa. Täällä ollessa vasta tajusin kuinka ehanaa on, kun minulla on oma suihku ja huussi. Tää koko käytävän käytössä oleva pesuhuone on aika.. no.. karsea. Ja ihan näin meidän kesken voin kertoa, että ranskalaisista näyttää lähtevän yllättävän paljon karvaa. Voisi L’oreal tässä kohtaa vähän panostaa tuotekehitykseen, niin pysyisi edes kotimarkkinoiden asiakkailla karvat päässä. Niin ja mainitaan nyt vielä, että vessoissa ei ole sitä muovirenkulaa, vaan pakaran saa painaa vasten kylmää posliinia. Ei sinänsä kaikkein mukavin tapa hoidella luontaisia asioita. Toinen ällötyksen aihe on tuo keittiö. Siis sielä ei ole mitään. Kaksi (2) keittolevyä ja sikavanha pesuallas, jossa näytti viime kerralla olevan vielä toissa viikkoiset riisit roiskittuna ympäri vatia. Ei kait sitä voi muuta kuin sopeutua. Tai ainakin yrittää... Hannallakin näyttäisi pikkuhiljaa siltä, että elämä alkaisi voittaa. Ymmärrän kyllä nyt ihan täysin sen alkuun sijoittuneen kulttuurishokin tms. miksi sitä nyt haluatkaan kutsua, mutta tää paikka on oikeesti melkonen läävä.

Nyt kun on purnattu asunnosta, niin voidaan siirtyä itse asiaan eli tähän meikäläisen Ranskan matkaan. Pikkupoikana ihailin aina Vanhoolin busseja, kun niitä ei juurikaan Suomessa näkynyt. Ja pikku-Tommi oli aina ihan täpinöissään, kun näki Vanhoolin. Tässäkin tapauksessa se joka miehessä asuva pikkupoika heräsi eloon heti kun Amsterdamissa huomasin, että mähän pääsen Vanhoolilla Ranskaan. Ei ollut täpinöinnillä rajaa siinä vaiheessa. Kymmenen tuntia Vanhoolissa oli silti aika rasittava kokemus ja olin jo kohtuullisen paskana kun pääsin perille. Niin siis perille Metziin, josta oli vielä 40min junailu Nancyyn. Mutta se junailu meni jo huomattavasti mukavammissa merkeissä, kun Hanna oli mua vastassa Metzissä. En mä olisi sieltä itse Nancyyn päässytkään, kun tosiaan ranskalaiset eivät puhu englantia, suomea eikä ruotsia. Ja tässä vaiheessa on mun kielipaletti tyhjänä. Että kaikille Ranskaan suuntaaville ihan vaan varotuksena, että itsenäisesti touhuaminen on aika haastavaa ilman paikallista murretta. Mustakin tuntuu, että Hanna saa taluttaa mua joka paikkaan ja tehdä kaiken. Ja tunnen tässä sivussa itseni ihan aasiksi. Siis vielä enemmän aasiksi kuin normaalisti.

Heti kärkeen tuli taas märällä rätillä harmittavia takaiskuja ja lujaa, kun Hanna sunnuntai-aamuna ilmoitti, että nyt koskee kurkkua ja nenä vuotaa. Eli flunssa päällä ja kovaa. No ei ole ihme näissä kosteissa merkeissä mistä jo edellä oli puhetta. Alkuviikko meni siis hyvin rauhallisissa ja räkäisissä merkeissä, kun keittelin teetä ja esitin taikatemppuja Hannalle, jotta mieli vähän paranisi. Tulipahan tarkastettua Hannan koneen Kummeli-varastot. Ja niitähän löytyi. Keskiviikkona alkoi elämä jo pikkuhiljaa voittaa ja kierreltiin kaupungilla monen tunnin ajan. Käytiin museossa kattelemassa tauluja yms. muuta taidetta. Josta nyt taas täytyy sanoa, että ärsyttää kun ei ymmärrä mitään kuvataiteen päälle. Ainakaan allekirjoittanut ei pysty sanomaan niistä mitään, paitsi tunnustamaan joidenkin tekijöiden tekniikan taitavuuden. Nyt sitten joku taiteentuntija hyppii seinille ja repii hiukset päästä, kun sanon vielä että toi yksikin Picasson työ (kts. kuvat) joka ks. museossa roikkui, ei ole minusta minkään näköinen. Dalista mä jopa tykkään, mutta palataan siihen myöhemmin jossain sopivan savuisessa baarissa viinilasin ja baskerin kanssa.

Keskiviikkona tuli myös maistettua periranskalaista snackia eli Croque Monsieur:tä. Käytännössä siis vaaleaa leipää, kinkkua ja jotain mielettömän hyvää juustoa ja paljo. Kyseinen ravinne sisältää varmaan kaloreita koko viikon edestä, mutta maku oli aivan mielettömän hyvä. Eli seuraavalla Ranskanreissulla pitää ottaa uudet maistiaiset ks. tavaraa. Tähän syömiseen liittyy myös meidän hölmöily Nancyn kauppahallissa. Ihmeteltiin sielä, että mitähän noi vähän munkkia muistuttavat pallerot on. Hanna sitten kysyi ja selvisi, että nehän on ikäänkuin friteerattuja perunoita. Pyydettiin niitä sitten niinkin paljon kuin 2 kappaletta. Taisi kauppahallin Pierreltä pudota silmät päästä, kun kuuli että peräti kaks haluttiin niitä. Kaveri alkoi siinä sitten soittamaan suutaan ja tuskailemaan, että johan tää käärepaperi maksaa enemmän kuin nää kaks perunaa. Kovasti yritettiin tyrkyttää Pierrelle rahaa, mutta kun ei kelvannut niin ei kelvannut. Saatiin sitten kaksi perunaa ilmaseksi ja pala ranskalaista käärepaperia. Voiko suurempaa onnea löytää mistään?

Päästiin tänään, elikkäs torstaina, todistamaan myös kuinka ranskalainen brankkari toimii. Talsittiin kaikessa rauhassa pitkin kaupungin katua ja etsittiin Eurolinesin toimistoa, jotta Hanna saa bussilipun Amsterdamiin. Niin yhtäkkiä sieraimiin alkoi kantautua palavan patongin haju, joka voimistui voimistumistaan. Yllättäen palaneen patongin haju konkretisoitui eteemme sysimustan savun olemuksessa. Hengitys kävi vaikeaksi ja yskimme nokea ja häkää ulos jo kovia kokeneista keuhkoistamme. Haparoimme savupilvessä eteenpäin, koska paluureitti oli jo suljettu läpitunkevan savun vuoksi. Ja samassa, kahvilassa juuri meidän vasemmalla puolella, näimme kuinka helvetin tuli löi ulos patonkiuunista. Liekit olivat sanoin kuvaamattoman kokoiset ja kuumuus korvensi ihoamme. Tässä vaiheessa kuvaan astui turisti-ilmiö ja Tommin suusta pääsi taas maailman fiksuin väläytys: ”kato tuola palaa”. Ihan kuin ei sitä kukaan olisi taas itse huomannut. Tämän väläytyksen seurauksena alkoi taas järki raksuttaa ja pakenimme toiselle puolelle katua, jossa turvapaikkamme Eurolinesin toimisto sijaitsi. Siinä lippuja ostaessamme suuri punainen paloauto päräytti torvet soiden kadulle ja ranskalaiset brankkarit alkoivat letkuttamaan kahvilaa sammuksiin. Lippujen oston jälkeen jatkoimme matkaamme suuresti järkyttyneinä palaneen patonkiuunin tradegiasta.

Kaupan kautta kotiin ja Kronenbourgia murheeseen. Kunhan Hanna palailee luennolta, niin päästään syömään. Menu pitää sisällään vain ja ainoastaan päivän annoksen, joka on hyvin opiskelijamaiseen tapaan pastaa ja jauhelihasoossia. Mutta huomenna on taas uusi päivä ja uudet jekut.

-tommi-